KALASTUS


Minulle kalastus on ollut merkittävässä osassa koko elämäni. Olen kasvanut kalastajaperheessä ja pienestä pitäen olen ollut mukana järvellä. Ennen synnyinseudulta pois muuttoa hankin viitenä vuotena talven opiskelurahat ammattikalastuksella. Kalastus alueena oli Posion vesistöt, lähinnä Suolijärvi. Kalastusvälineinä silloin olivat viisi isorysää ja kolme ns. roskakala-rysää. Pääsaaliina olivat siiat ja muikut. Kuitenkin usein parhaimmat saaliit olivat roskakaloja, kuten särkiä ja ahvenia. Kalastus loppui järjettömästi, kun kalastuskunta kielsi laittomasti ammatikalastuksen  Suolijärvellä. Perusteluina olivat järven heikentyneet kalakannat. Juuri silloin järvi oli paremmassa kunnossa kuin koskaan. Kaloilla oli tilaa elää ja kasvaa, siiat olivat todella hyväkuntoisia ja roskakalaa oli vain kohtuullisesti. Kalastuskunnan päättäjät kävivät järvelllä, jos ehtivät ja nakkasivat verkot jonnekin ja kas kummaa, verkkoihin ei mennytkään mitään. Siitä sitten vedettiin johtopäätös, ettei siellä mitään enää ole vaan Pykäläinen on tyhjentänyt koko järven. Ei pojjaat sitä sillälailla kalaa saa. Kalastajan täytyy elää järvellä kalojen kanssa ja seurata niiden elämää - ei nekään tyhmiä ole ja tule 20.6 samaan hautaan kuin kymmenen vuotta sitten. Eiköhän mekin oltais kiireesti myyty vehkeet pois, jos kalakannan loppuminen olisi häämöttänyt. Samaan aikaan myös RKTL teki tutkimuksen ko. järvestä ja totesi järven olevan erinomaisessa kunnossa. No asiaa puidaan vieläkin oikeudessa. Nyt taas kalastuskunnan pamput saavat verkoillaan "kaloja". On aivan sama mihin verkot laittaa niin saalista tulee, kunhan vain muistaa laittaa tarpeeksi tiheät verkot ja jaksaa kiiskiä selvitellä.

Vapaa-ajan kalastus oli sitten aina ajankohtaista, kun ammattihommat oli tehty. Penskana tuli kahlattua aina jossakin, mutta nykyään on ollut vähän kiireisempään. Outokummun aikoina tuli käytyä ahkerasti Simo-, Kemi-, Tornio- ja Liakan joella. Menestyksen voidaan sanoa olevan heikko. Nykyään pyrin tekemään aina muutaman kunnon kalastusreissun vuodessa ja yleensä jahtireissuilla on kalavehkeet mukana. Yritän kirjoitella tänne joitakin juttuja, kunhan vain ehdin.

Akamajoella harrisavotassa 24.-27.7.1996

alkuun metsästys koirat kalastus perhe vieraskirja mailia Markulle vieraskirja

 
Markun Eräsivut